Haku
 

 

25.6.2008 • Kerro kokemuksistasi pelottelusta ja pelolla johtamisesta työpaikoilla

LEHDISTÖTIEDOTE24.6.2008
Vapaasti julkaistavissa Tampere

TUTKIMUSSIVUSTO KERÄÄ KOKEMUKSIA PELOTTELUSTA TYÖPAIKOILLA

Suomen Akatemian Valta-ohjelman Johtajuus, valta ja pelko eli LEAR (Leadership, Power and Fear) tutkimushanke on avannut Panoptika tutkimussivuston internetosoitteessa http://www.panoptika.fi/ .
Panoptika kerää suomalaisten tarinoita pelottelusta työpaikoilla pelolla johtamisen tutkimusta varten.

Panoptika antaa erilaisissa työyhteisöissä, eri puolilla maata työskenteleville työntekijöille ja johtajille tilaisuuden kertoa kokemuksistaan pelottelusta ja pelolla johtamisesta työpaikoilla.
Kirjoittajia pyydetään kertomaan oma pelottelutarinansa ja pohtimaan, mikä johti pelotteluun, mitä vaikutuksia pelottelulla oli, millaisiin keinoihin pelottelussa turvauduttiin ja miten tilanteesta olisi selvitty ilman pelottelua. Tutkimussivustolla tarinansa voi kertoa anonyymisti ja luottamuksellisesti.

Uutta aikaisempaan johtamistutkimukseen verrattuna LEAR hankkeessa on nimenomaan työntekijöiden ja johtajien omiin kokemuksiin perustuvan aineiston kerääminen pelotteluilmiöstä. Pelolla johtaminen nousi esiin erityisesti 2000-luvun yrityssaneerausten myötä kustannustehokkuuspaineiden kiristyessä. Pelottelu keinona pakottaa työntekijä ponnistelemaan haluttujen tulosten suuntaisesti on yleistä ja kaiken lisäksi se on osoittautunut melkoisen tulokselliseksi johtamiskeinoksi. Huonon johtamisen taustalta paljastuu usein pelolla johtamista. Uhkailu, nöyryyttäminen tai mitätöinti johtamistapana on yleisintä hierarkkisissa organisaatioissa. Eniten siitä on haittaa asiantuntijatyön johtamisessa. Pelottelun taustalla on esimerkiksi globalisaatiokeskustelussa ilmenevä laajempi kollektiivisen pelon ilmapiiri, jossa uhkakuvat välittyvät median sekä talouspoliittisen eliitin kannanottojen kautta yritysjohtajien ajatteluun ja toimintamalleihin. LEAR:ssa on alustavasti tunnistettu kolme tapaa johtaa pelolla:

  1. Tarkoitushakuinen pelottelu: Vihatkoon kunhan pelkäävät - pelätköön kunhan tottelevat!
  2. Johtamisosaamisen puute: Reagoidaan aggressiivisesti, puolustetaan omaa valta-asemaa, ei huomioida työyhteisön inhimillistä ulottuvuutta.
  3. Annetaan epävarmuuden tunkeutua työyhteisöön: jätetään johtaminen tekemättä, viestinnän puute, ei pyritä luomaan yhteisyyttä jne.



Mediaunioni MDU r.y. Museokatu 13 A 4, 00100 Helsinki puhelin (09) 4542 1830, (09) 4542 1840, faksi (09) 496 276 e-mail: etunimi.sukunimi@mediaunioni.fi